Rakentamisessa Toivakka-yhtiöihin kuuluva JL-Rakentajat Oy on keskittynyt erityisesti kaupunkikeskustojen arvoasuntorakentamiseen. Kaikki rakennuskohteet sijaitsevat maakuntakeskusten keskeisimmillä paikoilla, ja yhtiön rakennuttamat asunnot ja liikehuoneistot ovat materiaaleiltaan ja varustetasoltaan korkealaatuisia.
Rakenteilla ja myynnissä. Muuttovalmis 01/2016 |
Mikkelin Torikulma on kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla paikalla aivan kaupungin ydinkeskustassa, torin laidalla. Tällaisia unelmapaikkoja on enää harvoin tarjolla. Kaikki keskustan palvelut ja kaupungin monipuoliset ostosmahdollisuudet ovat kävelymatkan ulottuvilla. Hyvän sijainnin merkitys korostuu vuosi vuodelta. Siksi As Oy Mikkelin Torikulma on turvallinen sijoitus myös tuleviin vuosiin.
As Oy Mikkelin Torikulma on kaupunkiasumista arvostavalle unelmakohde, jollaisia on harvoin tarjolla. Mikkelin maankuulun torin laidalla sijaitsevan arvokiinteistön sisäpuoli rakennetaan lähes kokonaan uusiksi ja myös 7. kerroksen ullakkotilat otetaan asuinkäyttöön. Torikulmassa onkin asuntoja jokaiseen makuun. Kaikissa asunnoissa on parveke tai ranskalainen parveke. Asunnot ovat hyvin suunniteltuja ja tinkimättömällä ammattitaidolla rakennettuja. Katutaso ja 2. kerros rakennetaan liike- ja toimistokäyttöön.
Lisätietoja: www.jl-rakentajat.fi
Rakenteilla ja myynnissä. Muuttovalmis 06/2016 |
Asunto Oy Kuopion Rantaleppä sijoittuu Asunto Oy Kuopion Rantakertun viereen. Myös tässä kohteessa on suunnittelun lähtökohtana on ollut moderni arkkitehtuuri, viihtyisän valoisat ja toimivat kodit, jotka sijaitsevat viimeistellyssä, luonnonkeskeisessä ja omakotitalomaisessa ympäristössä. Jokainen koti on harkittu ja nykypäivän vaatimuksia vastaava kokonaisuus. Pohjapiirrokset on suunniteltu siten, että kaikki tilat tulevat tehokkaasti käyttöön.
Lisätietoja: www.jl-rakentajat.fi
Rakenteilla ja myynnissä. Muuttovalmis 1/2016 |
Pielisjoen rannalle, Penttilänrantaan, rakennetaan As Oy Joensuun Poiju, johon valmistuu 25 korkealaatuista asuntoa. Veden läheisyys ja upeat näkymät joen toisella puolella sijaitsevaan Joensuun keskustaan lisäävät asumisen viihtyisyyttä.
Lisätietoja: www.jl-rakentajat.fi
Muuttovalmis. Yksi koti vapaana. |
Jokainen Veturipuiston koti on suunniteltu siten, että asuntojen toiminnallisuus ja tilaratkaisut täyttävät asukkaiden toiveet. Kodit ovat valoisia ja neliöt on otettu mahdollisimman hyvin hyötykäyttöön. Myös rakentaminen tehdään tinkimättömällä ammattitaidolla, pienimpiä yksityiskohtia myöten. JL-Rakentajat aloitti Asunto Oy Mikkeli Veturipuiston rakentamisen syksyllä 2012 ja kohde valmistui keväällä 2014.
Lisätietoja: www.jl-rakentajat.fi
Valmistunut |
Pielisjoen rannalla asumisessa, aivan Joensuun keskustan tuntumassa on jotain aivan erityistä. Asunto-osakeyhtiö Joensuun Reimarissa on 17 korkealaatuista asuntoa, josta on upeat jokinäkymät rannan toisella puolella sijaitsevaan Joensuun keskustaan.
Lisätietoja: www.jl-rakentajat.fi
Valmistunut |
Valoisat ja avarat kodit valmistuivat kesällä 2014.
Lisätietoja: www.jl-rakentajat.fi
Valmistunut |
Kuopion Torikartano rakennetaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle paikalle Haapaniemenkadun ja Maljalahdenkadun kulmaan, aivan kaupungin ydinkeskustaan. Uuden talon ulkonäössä ja arkkitehtuurissa on haluttu kunnioittaa vanhaa kaupunki-ilmettä.
Lisätietoja: www.jl-rakentajat.fi
Valmistunut |
Laadukas arkkitehdin yksilöllisesti suunnittelema rivitalokohde valmistuu rauhallisen umpikadun varrelle Särkilahden uudehkolle asuinalueelle rannan tuntumaan. Alueelta löytyy runsaasti harrastusmahdollisuuksia, kaupunkiin on lyhyt matka ja läheinen silta lyhentää tarvittaessa kävely- tai pyöräilymatkaa keskustan. yliopiston ja sairaalan suuntaan.
Kohteeseessa on yhteensä 10 kpl kaksikerroksisia huoneistoja. Jokaiselle huoneistolle kuuluu oma autokatospaikka huoneiston edessä, lämmin varasto sekä oma pihavarasto.
Lisätietoja: www.jl-rakentajat.fi
Valmistunut |
Kauppakeskus Akselin 3. ja 4. kerrokseessa sijaitsevat arvoasunnot Mikkelin keskustassa, Hallituskadun varrella. Yhtiön kaikki asunnot on myyty. Kohde on valmistunut tammikuussa 2010.
Valmistunut |
Upouusi koti aivan ydinkeskustassa on harvinaisuus missä tahansa - JL-Rakentajat toteutti tällaisen kohteen Mikkeliin. Asunto Oy Asemanrinne sijaitsee juna- ja linja-autoaseman vieressä, aivan lähellä Mikkelin maankuulua, tunnelmallista toria. Asunnot ovat toimiviksi suunniteltuja ja valoisia. Kaikki materiaalit ovat korkealuokkaisia. Kattoterasseilta avautuvat kaupunkinäkymät moneen suuntaan. Monipuoliset erikoisliikkeet, ruokakaupat, kahvilat ja ravintolat, virastot ja muut ydinkeskustan palvelut löytyvät lähes nurkan takaa. Yhtiön kaikki asunnot on myyty. Kohde on valmistunut elokuussa 2012.
Lisätietoja: www.jl-rakentajat.fi